Avoimuudesta elämässä

Pienet lapset ovat yleensä hyvin suoria ja aitoja sanomisissaan.  Tuttavani oli kolmivuotiaan tyttärensä kanssa uimassa. Opetusallas oli jaettu kahtia pikku uimareiden ja isompien uimakoululaisten kesken. Kuinka ollakaan, aivan sattumalta, toisella puolella allasta oli uimaopettajana ystäväni "ei niin vakiintunut mutta ei mikään uusikaan" -miesystävä, entinen kilpauimari. Pikku neiti alkoi sydämensä palolla huutaa (ja voin vakuuttaa tunteen voima on hänen kohdallaan estoton ja pitkään jatkuva):

"V,  MINÄ RAKASTAN SINUA!"

Itselleni avoimuus on ongelma.  Viidentoista minuutin julkisuus ja ihailun paistessa oleminen oli varmaan yllätys miesystävälle. Toivottasti lämmittävä sellainen. Poistuin hetkeksi naamakirjasta, sillä tuntui, että erilaisten nippeliasioiden seuraaminen ja omat statuspäivitykset muuttuivat pakottaviksi raapaisuiksi. Facebookilla on paljon hyviä puolia ja sovelluksia. Silti en voi välttyä ajatukselta, että Mark Zuckenberg, epäsosiaalinen 19-vuotias nörtti,  sai ajatuksensa naamakirjasta suoraan amerikkalaisesta pintavirran highschool-leffasta. Tiedättehän, ne onnettomat looserit ja statukseltaan suositut amerikkalaisen jalkapallon pelaajat ja cheerleaderit.  Statuksen päivitys, suosion kerääminen ja klikkaamalla tykkääminen ja tökkääminen, kuinka helppoa elämä onkaan.
 Asetin itselleni kysymyksen: "Meditaatio vai facebook?", ja sain vastauksen. Toisaalta ehkä olen vaan niin eri ajan kasvatti ja en osaa liikkua sulavasti saitilla, enhän ole koskaan käyttänyt IRC:tä enkä muitakaan tsättejä. Mä palaan sinne kun olen käsitellyt ärsytykseni. Tasapainoilua. Päätin, että luon myös uuden hahmon tuttuani varten, joka suunnittelee lastenkirjaa.  Toisessa profiilikuvassani on nyt avaruusalukseni eli oikeasti se on saapas.