Miksi ymmärrät Rothkon maalausta mutta et Stockhausenin musiikkia

Mark Rothko
Red, Orange, Tan, and Purple, 1949
Oil on canvas 84 1/2 x 68 1/2 inches (214.5 x 174 cm)
Private collection

Otsikko on lainattu David Stubbsin kirjasta (2009, Zero Books). Rakastanhan varauksettomasti Mark Rothkon töitä, imeytetyn näköisiä kuvapintoja, joissa väri on absoluuttista kauneutta ja herättää tunteet. Työpaikallani on Suomen ainut julkisesti esillä oleva Rothko, mutta varsin pyörryttävä kokemus oli nähdä  kesällä 2009 jättiläismaiset mielenmaisemat ja säteilevät abstraktit väririnnastukset National Galleryssa Washington D.C:ssä.

Rothkon töissä väri on kaikki, väri on taiteen mieli, tasapaino sekä salaperäinen, ylimaallinen kauneus.  Ei tarvita syvyysperspektiiviä eikä piirustusta, sillä laajoissa väripinnoissa on syvyyttä ja sanomaa tarpeeksi.  Rothkolla värien sielunelämä on musiikinkaltaista; ei ehkä Stockhausenia tai Sun Ra:ta, mutta aikamme ambientia tai taidemusiikkia kuitenkin.

Stubbs teorisoi, että yksi syy, miksi kuvataiteellista teosta ymmärretään välittömimmin, on sen autenttisuuden aura.  Teoksen autenttisuudelle annettu arvo on usein, hämmentävää kyllä, myös lähes yhteismitallinen sen taloudellisen arvon kanssa. Tämä arvo on yksi keskeisistä tekijöistä, joihin taidegalleriat, huutokaupat ja tunnetut taidemuseot toimintaansa perustavat.  Vastapainona tälle ajatukselle on musiikin kuuntelu: kokemus on teoksen toisinnon kuuntelua.

Autenttisuuden markkinat eivät muutenkaan musiikin kohdalla ole niin laajat ja kunnioitetut kun kuvataidemaailmassa, ja itse asiassa musiikin tuottaminen, tekeminen, välittäminen, ostaminen, kuunteleminen halpenee ja helpottuu koko ajan. Rothkon työ kirjan sivuilla tai tietokoneen näytöllä ei ole sama kokemus kuin aito, autenttinen teos väreineen ja mittasuhteineen, mutta Stockhausenin teoksen toistettu esitys on ainoa tapa kokea se.

Taidemuseossa taideteosta voi vain vilkaista ja häipyä sitten museon kahvilaan pohtimaan kokemustaan.  Taideteoksen  ääressä voi tietenkin myös meditoida tuntikausia.  Klassisen musiikin konsertista ei ole yleensä hyväksyttävää häipyä kesken kaffelle ja pullalle, joten se vaatii siinä mielessä enemmän kärsivällisyyttä.