Nykytaiteen Kermakarkkeja keräilijöiltä ja onneksi jotain terveellistäkin

Kiasmassa Cream-näyttely on päätymäisillään, mutta kiinnostava ja pysyvä aspekti siinä on taidekeräily. 1990-luvun mediakohutulle ryhmälle YBA:lle (Young British Artists) löytyivät brändin rakentajiksi  megaluokan taiteenkeräilijä ja mesenaatti Charles Saatchi, joka saattoi ostaa kokonaisia näyttelyitä ja White Cube -gallerian perustaja Jay Jopling. YBA:han niputetut taiteilijat pääsivät kiinnostuksen polttopisteeseen Damien Hirstin rajoja rikkovan, provokatiivisen taiteen vanavedessä.  Hänen myötänsä taidemarkkinoiden manipuloinnista ja rahan näkyvästä asemasta taidepuheessa tuli samalla tavoin taidetta kuten aikaisemmin Jeff Koonsin taiteen yhteydessä.

Syystäkin suomalaisten keräilijöihin kokoelmiin on päätynyt töitä Hirstiltä ja muilta YBA:n kuuluviksi lasketuksi taiteilijoilta. Kiinnostavuus valitettavasti löytyy varsin monissa teoksissa ulkotaiteellisista asioista, kuten Hirstillä hopeasta tehdystä luonnollisen kokoisesta anatomian mallinukesta, upeista oikeista perhosensiivistä tehdyistä goottilaistyyppisistä ruusuikkunoista tai taitavasti muovailluista keraamisista lääketableteista Parannus -teoksessa. Myös  näyttelyssä esillä olut pehmeä jättiläisbanaani, videoteos ja moni muukin työ aiheutti minussa lähinnä toteavan mielialan. Tälläistä on siis suomalaisissa yksityiskokoelmissa, ajan sosiologista kuvaa - kyllä, mutta uskomattoman hienoa taidetta - enpä ole varma.

Hirstin epätavallisten materiaalien käyttö, esim. kuolleet eläimet, nostivat nykytaiteen puheenaiheeksi ja herättivät kysymyksiä taiteen sisällöstä ja moraalista. Taidehistorian lehdille taatusti hän jäi 1990-luvulla tilausteoksensa  The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living myötä. Siinä tiikerihai uiskenteli 16 000 litran formaldehyditankissa. Kauppa kuitenkin kävi, ja skandaalit ja mediakohu seurasivat toisiaan. Yksi tuoreimmista tempauksista oli se, kun Hirst vuonna 2008 myi kokonaisen näyttelyn Sothebyn huutokauppakamarin kautta - siis gallerian sijaan - ja tienasi huikeat 135 miljoonaa euroa.

Esillä olevista töistä Helen Chadwickin, Ian Davenportin, Callum Innesin ja Jason Martinin työt pysäyttivät. Heidän työnsä edustivat varsin perinteistä maalausta paitsi Kiasman kokoelmiin hankitut Chadwickin kaksimieliset pienehköt kaktusveistokset turkisrenkuloineen (I thee wed,  1992-1993) ovat parisuhteesta huumorilla kertovia.

Jason Martin: Primavera, 2007, öljy alumiinille, 173x173cm  (Cream-näyttelyssä suurempi työ)

Isaac Julienin näyttelyn peruunnuttua on pikaisesti koottu Cream, keräilijöiden kokoelma, on nostettu Kiasman vuoden päänäyttelyksi, mutta taiteellisessa mielessä kiinnostavaa juonta ei juuri siitä löydy. Kiasman peruskokoelmien esitys Järjestetty juttu sen sijaan puree paremmin. Studio K:ssa Kari Cawénin Silmät ristissä vaati katsojalta näkökulman vaihtamista, silmät ristissä näkemistä, optisen harhan testausta. Äänen lumo -festivaalin ohjelmistoon kuuluva Kimmo Rapatin teos Mediateekissa ja Joachim Koesterin ääniraudat ilahduttivat monotonisessa yksinkertaisuudessaan. Tämän vuoden Ars Fennica -finalistit olivat luoneet ilahduttavia ja tyylikkäästi toteutettuja kokonaisuuksia. Ei sellaisia machoiluteoksia kuin viimeksi.